maanantai 9. maaliskuuta 2015

Rakkaus - ensi-ilta 7.3

Rakkaus-esitys sai viimein ensi-iltansa lauantaina. Tunnelma illan aikana oli lämmin ja riemukas. Suurella myötäylpeydellä sain seurata sitä taituruutta, heittäytymistä ja omistautumista mitä porukasta näyttämöltä huokui. On suuri kunnia olla osana näin hienoa teatteriyhteisöä! 

Alla tunnelmia ensi-illasta. Kirjoittanut Julia, joka pääsee itsekin keväämmällä näyttämölle Valitut-triptyykin tiimoilta. 

-maija

Rakkaus-näytelmän ensi-illan tunteita ja tuoksuja


Valot sammuvat, yleisö hiljenee, jännitys tiivistyy ja pian esitys näyttämöllä alkaa. Keskittymiseni kohdistuu näytelmään ja se kaappaa minut täysin mukaansa. Upeat musiikit, kohtaukset, tarinat ja näyttelijät saavat minut unohtamaan kaiken muun, tuntuu kuin kaikki olisi todellista. Välillä on tippa linssissä ja välillä taas naurattaa, miten taianomaista onkaan tuo näyttämöllä tapahtuva taide. Väliaika alkaa ja olen aivan pyörällä päästäni. Haluaisin jo jatkaa näytelmää. Onneksi tauko ei kestä kauan ja pääsen jälleen syventymään hienoihin tarinoihin rakkaudesta ja siihen littyvästä mustasukkaisuudesta. Vuorossa on Minna Canthin Anna-Liisa näytelmän kohtaus, joka tosisesti nostattaa kyyneleet silmiin. Viimeisenä vielä Suden morsian, joka on taas aivan erilaista maailmaa, tunnelma on taianomainen. Musiikit ja äänitehosteet luovat upean tunnelman ja näyttelijäsuoritukset ovat jälleen henkeä salpaavat. Koko näytelmän kruunaa vielä upea kappale näytelmän lopussa.

Mielestäni kokonaisuudessaan näytelmä oli vaikuttava kooste muutamasta suomalaisesta rakkaustarinasta, mukana oli myös paljon hienoa laulua ja musiikkia. Näytelmä oli hyvin tunteita ja ajatuksia herättävä, mutta pelkästään surullista ja synkkää se ei ollut. Osa kohtauksista on hieman keveämpi ja hauskoja, joten nauraakin sai. Näyttelijäsuoritukset olivat mielestäni ammattitaitoisia ja näytelmä sai minut täysin pauloihinsa, ja oli mielessäni vielä seuraavanakin päivänä. Jos siis haluatte kokea jotain ainutlaatuista ja mieleen painuvaa käykää katsomassa tämä näytelmä. En voi muuta kuin suositella.

- Julia Virtanen


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti