perjantai 18. maaliskuuta 2016




                                         TUNNELMIA KAARNAN HARJOITUKSISTA
  

SUNNUNTAI 6.3.2016 klo.16-20


Tänään harjoittelimme muutamia kohtauksia ja kävimme läpi niiden repliikkejä. Lisäksi aloittelimme tanssikohtauksia tanssin opettajan Soilen kanssa. Teimme erilaisia kehonhallinta harjoituksia ja kokeilimme erilaisia askelsarjoja ja muutamia pieniä liikeryhmiä. Lopuksi luimme kaikki vielä oman pisimmän tekstimme läpi.




TIISTAI 8.3.2016 klo.16-19

Tiistaina jakauduimme pieniin ryhmiin ja harjoittelimme niissä ryhmälle yhteisiä kohtauksia. Sitten kävimme koko näytelmän läpi muutamia kohtauksia lukuun ottamatta. Ennen harjoitusten loppua juttelimme läpimenosta ja sen ongelmakohdista.




LAUANTAI 12.3.2016 klo. 11-15

Lauantaina oltiin pellolla ja metsässä kuvailemassa muutamia kohtauksia. Sen jälkeen harjoiteltiin vielä yhtä kohtaa ja lopuksi oli läpimeno.




SUNNUNTAI 13.3.2016 klo. 11-15

Tänään Soile oli käymässä ja meillä oli tanssitreenit. Harjoittelimme yhtä kaikille yhteistä tanssia ja sen jälkeen Soile aloitti erään soolon kanssa. Tämän jälkeen kävimme läpi viimeisen kohtauksen ja stillit kaikista kohdista.



Teksti; Emma, Varjostajat


Kaarnan esitykset:

ENSI-ILTA 7.4.2016
Muut esitykset
12.4.
15.4.
16.4.
17.4.

Aina klo 19.00

LIPUT 7/10e maksu käteisellä.
Lippuvaraukset puh. 0443355475 tai osoitteesta http://www.masalannuorisoteatteri.net/lipunvaraus/


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti